Miten siivoustyö on muuttunut pandemian aikana

Sinan Darakcilla on pitkä kokemus yrittäjänä toimimisesta, ja hän on ollut tyytyväinen Huomenta-yrittäjä jo 7 vuoden ajan. Hän ja hänen vaimonsa Sevil Darakci pyörittävät Iisi Siivouspalvelua PK-seudulla. Siivouskohteet, joissa he toimivat ovat pääsääntöisesti toimistotiloja, joissa liikkuu paljon väkeä pienillä alueilla.

Hygienisyys ja turvallisuus on korostunut asiakkailla

Epidemia on tuonut lisää edellytyksiä siivoustyöhön ja myös asiakkaiden vaatimukset ovat lisääntyneet. Osa asiakkaista on siirtynyt etätyöskentelyyn, mutta kaikki eivät kuitenkaan pysty työskentelemään etäkonttorilta käsin. Tämän takia yhä useampi Iisi Siivouspalvelun asiakas on siirtynyt tehostettuun siivoukseen. Hygieenisyys korostuu yhä selvemmin siivouksessa. Tehostetussa siivouksessa on kiinnitetty enemmän huomiota alueisiin, joissa on liikennettä paljon. ”Kriittisissä paikoissa käytetään desinfiointiaineita. Kriittisiin paikkoihin kuuluu esimerkiksi vessat sekä kosketuspinnat pyyhitään useammin, kuten kahvat ja katkaisijat”, sanoo Sinan.

Toisena vaatimuksena nousee yhä korostunut turvallisuus. Turvallisuus on noussut ehdottoman tärkeäksi, sillä Sinan siivoaa useissa eri kohteissa. Turvallisuuteen voidaan vaikuttaa panostamalla omaan varovaisuuteen. ”Maskia ja käsineitä täytyy käyttää jokaisessa paikassa. Tämä tuo turvallisuutta niin itselle kuin myös asiakkaille”, kertoo Sinan. Maskin käyttö on kuitenkin tuonut epämukavuutta. ”Maskin käyttö on ollut hankalaa, sillä meidän työ on kuitenkin fyysistä ja hengästyy helposti”.

”Näkyvän lian lisäksi asiakkaat ovat alkaneet kiinnittää huomiota myös näkymättömiin mikrobeihin”

Sinanin mukaan siivouksen rutiinit ovat pysyneet samanlaisina, mutta turvallisuuden ja hygieenisyyden ottaminen huomioon on korostunut selkeästi asiakkaiden vaatimuksissa. ”Näkyvän lian lisäksi asiakkaat ovat alkaneet kiinnittää huomiota myös näkymättömiin mikrobeihin”. Tämä ei Sinania ole haitannut, sillä hän pyrkii pitämään laadun jatkuvasti mahdollisimman korkealla.